kesän helpoin jälkkäri

Holaa!

Mä olin vähän kahden vaiheilla julkaisenko tän postauksen vai jätänkö julkaisematta. Päädyin ensin mainittuun vaihtoehtoon joten tässä tää nyt on: maailman helpoin kesäjälkkärivinkki. (Koska mulla oli kerrankin hyvä kuva ja koska joku nyt saattaa miettiä mitä sitä kesällä söis pääruuan päälle.)

Mansikoita (tai oikeesti ihan mitä tahansa tuoreita marjoja) ja keksejä tai suklaata tai suklaakeksejä (mulla oli noit Filipinoksia mut tänki voi toteuttaa ihan oman maun mukaan, kaikki käy).

1. Perkaa mansikat.
2. Laita kippoon.
3. Avaa keksipaketti.
4. Laita toiseen kippoon.
5. Tarjoile. (Säilytä jääkaapissa jos et tarjoile heti.)

Maailman helpointa mut oikeesti mikä muu on parempaa ku tuoreet mansikat?

Mä otan mielelläni vastaan muitakin helppoja (mutta saa olla tätä haastavampia!) ja hyviksi koettuja jälkkärireseptejä. En oo mikään mestarileipuri mutta tykkään kyl kokeilla joskus jotain uutta tai vähän vaikeampaa, varsinkin jos siihen on hyvä syy.

(Sen syynhän voi aina keksiä, eikä sen ees tarvii olla erityisen hyvä.)

Kivaa viikonloppua pupuset, olkaa ihmisiksi. Pus!

stressaako?

 Mua stressaa monet asiat.

Tärkeät deadlinet, jännittäminen ja epätietoisuus aiheuttaa mulle huonoa stressiä. Tärkeitä deadlineja ovat olleet valmistumista edellyttäneet jutut, kuten tutkintotodistusanomuksen lähettäminen ja opinnäytetyön palauttaminen. Erityisesti stressaa, jos jonkin asian tekeminen ei ole täysin itsestä kiinni, vaan on jonkun muun aikataulusta riippuvainen. Tällä hetkellä valloillaan on kasvava epätietoisuuden tunne tulevaisuudesta - koska mulla ei oo töitä, en voi tehdä kovin pitkän tähtäimen suunnitelmia. Mitä jos ei oo rahaa tai jos satunkin nappaamaan työpaikan ja oonkin jo sopinut menoa?

Hyvää stressiä aiheuttavat muun muassa vähemmän tärkeät deadlinet, ja joissain asioissa jopa tarvitsen sitä stressiä saadakseni jotain valmiiksi (oppimispäiväkirjat kouluajoilta on hyvä esimerkki). Lähestyvä deadline takaraivossa olen saanut paljon aikaiseksi ja tehtävät palautettua ajallaan. Saan työskenneltyä tehokkaammin kun keskityn yhteen juttuun sen aikaa, että se on valmis. Siksi yhdessä illassa kirjoitetut tehtävät on olleet helpompia tehdä.

Mulla on stressin purkuun liittyen joitain aika huonoja tapoja - päällimmäisenä mielessä syöminen. Ruoka (ja herkut) tuo hetkellistä helpotusta pahaan oloon, mutta lopulta siitäkin saattaa tulla morkkis. Yleensä tulee. En ole ihan varma mistä tämä stressisyöminen on saanut alkunsa mutta siitä pitäisi kyllä päästä eroon.

Omasta mielestäni saan purettua stressiä parhaiten puhumalla jonkun kanssa. Aina ei edes tarvitse puhua siitä asiasta, joka stressaa, vaan mistä vaan aiheesta höpöttely helpottaa ja auttaa ainakin hetkeksi unohtamaan stressin aiheuttajat. Aika usein jopa välttelen joistain stressaavista asioista puhumista. Poissa ajatuksista, poissa ajatuksista.

Musiikki on monelle muulle se tärkein apu kun stressaa, eikä se mullekaan täysin turha ole. Stressaavissa tilanteissa en kuitenkaan kuuntele iloista musiikkia, vaan surullista. Tai neutraalia. Paitsi silloin, kun heittäydyn oikein villiksi, laitan popit soimaan ja alan joraamaan musiikin tahdissa välittämättä siitä tömiseekö naapurin katto ja kuinka hölmöltä näytän.

Mikä teitä stressaa ja miten saatte purettua stressiä? Onko jotain idioottivarmaa konstia stressinlievitykseen olemassa? Jättäkää toki kommenttikenttään ajatuksia!

Nyt toivotan stressitöntä päivänjatkoa ja loppuviikkoa. Pus!

sen oikean (työpaikan) metsästys

Lukematon määrä hömppäleffoja on rakennettu Sen Oikean metsästyksen ympärille. Mutta entä kun etsinnässä onkin Se Oikea Työpaikka?

Mä oon kirjoittanut aika monta kymmentä työhakemusta tässä viimeisen puolen vuoden aikana. Joihinkin oon panostanut enemmän kuin toisiin, jos ilmoituksen perusteella oon ihastunut ja päättänyt haluta sen itselleni. Työpaikan.

No, tässä sitä ollaan, edelleen työttömänä. Viime viikolla kulutin perjantai-iltapäivästäni kokonaisen tunnin miettiessäni mitä eläintä muistutan eniten ja miksi, koska yhessä hakulomakkeessa kysyttiin moista. Toistan: kulutin tunnin miettiessäni sitä. Lopulta päädyin ratkaisuun ystäväni avulla. (Yritin kovasti keksiä mitkä aavikkoketun ominaisuudet olisivat sopineet muhun. Muu kuin se, että  oon yhtä söpö. Siitä ei paljon ois ollut apua työpaikan saamisessa.)

En mä kuitenkaan usko ajatukseen, että jokaiselle olis vain yksi Oikea, puhuttiinpa mistä tahansa. Mutta oon sitä mieltä, että niitä Oikeita voi kerrallaan olla vain yksi. Siispä Sen Oikean Työpaikan 

metsästys jatkuu mun osaltani vielä. En tiedä kuinka kauan.

Mä haluaisin uskoa siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Ehkä tän työttömyyden tarkoitus on se, että mä saan viettää ensimmäisen oikean kesäloman vuoden 2006 jälkeen. Mistä mä tiedän, jos saisin itse päättää ni olisin jo töissä. Joku niistä keväällä lähettämistäni työhakemuksista olisi tärpännyt, joku niistä toinen toistaan houkuttelevamman kuuloisista työpaikoista olisi nyt mun.

Mut ei. Vielä en ole löytänyt Sitä Oikeaa. Tai oon luullut löytäneeni, mutta kaikesta päätellen niitä ei vaan oltu tarkoitettu mulle. Toimiskohan tässä kohtaa se, miten hömppäleffojen sankarittaretkin aina löytää unelmien miehen: ne vaan lakkaa etsimästä.

En uskalla riskeerata, ainakaan vielä. Joten tämäkin päivä jatkuu työhakemusten lähettämisen merkeissä. Kivaa viikkoa, toivottavasti teillä on lyhyt maanantai!

pieni suuri seikkailu

Joujou! Taas on viikko vierähtänyt ja kaikenlaista olenkin ehtinyt puuhastella. Koska viime viikolla oli ihan superlämmintä, yritin olla vähän normaalia enemmän neljän seinän ulkopuolella ja jotensakin myös onnistuin tavoitteessani. Koska kuumassa paahteessa ei kuitenkaan koko päivää kiinnostanut hikoilla, pysyttelin myös kämppäni viileässä varjossa lukemassa.

Viime viikolla pesin useita koneellisia pyykkiä, taioin mustikkapiirakan, vaihdoin sänkyyn puhtaat lakanat, siivosin ja suunnittelin hieman myös tulevia postauksia (muun tulevaisuuteni suunnittelun ohessa). Päätin, että esittelen jossain vaiheessa hieman elämääni työttömänä ja avaan myös vähän fiiliksiä työnhaun kamaluudesta ja... tuskasta.

Mutta sitten pari sanaa viikonlopusta, tai oikestaan vaan lauantaista. Perjantaina jätin taakseni betonisen Kouvostoliiton siirtyäkseni muihin maisemiin, ja lauantaina olikin vuorossa Seikkailu, joskaan en vielä aamulla sitä tiennyt. Tarkoitus kun oli käydä siskoni opiskelukaupungissa tsekkaamassa kämpän postit (sisko lomailee porukoiden ruokapatojen äärellä) ja hakemassa sieltä tuuletin viilentämään allekirjoittaneen elämää.

Päädyimme kuitenkin Savukosken sillalle joka kaikesta päätellen sijaitsee Pyhtään ja Ruotsinpyhtään rajalla. Siellä nautittiin tuulesta ja varjoista, sillä autossa oli kuuma. Todella kuuma. Kävin jopa kahlaamassa rantavedessä, ja sen verran tänä kesänä olen viettänyt aikaani vedessä. Kylmää oli. Mut ei se mitään. Mun mielestä on ihanaa tutkia uusia paikkoja, jopa ihan vaan nousematta autosta.

Toivotan taas ihanaa viikkoa! Muistakaa suojakertoimet!